Blogi

Eduskunnan oikeusasiamies on 21.8.2023 antanut ratkaisun (7588/2022) liittyen poliisin menettelyyn lapsen kuulustelussa. Ratkaisu on julkaistu 20.9.2023. Ratkaisusta on tähän kirjoitukseen nostettu kohtia, joiden katson olevan kiinnostavia lasten edunvalvonnan näkökulmasta. Suosittelen kuitenkin lukemaan ratkaisun kokonaisuudessaan, voit lukea sen ...

Edunvalvoja voidaan määrätä lapselle esitutkintaa varten kiireellisesti väliaikaismääräyksellä. Tutkinnanjohtaja tekee hakemuksen väliaikaismääräyksestä käräjäoikeudelle. Väliaikaismääräyksen osalta noudatetaan holhoustoimilain soveltuvia säännöksiä. Holhoustoimilain mukaan väliaikaismääräys voidaan antaa kuulematta lasta ja huoltajia, mikäli asiaa...

Muistan ensimmäistä kertaa haaveilleeni juristin ammatista jo ala-asteikäisenä, mutta vasta tänä keväänä hain oikeustieteelliseen ja pääsin ensimmäiseen toiveeseeni Turun yliopistoon. Koen, että ajoitus hakemiselle oli juuri oikea, sillä valmistun nyt kesän jälkeen sosionomiksi ja olen saanut lähes koko opintojeni ajalta myös mielenkiintoista...

Ajatus yhteisistä nettisivuista heräsi, kun pohdimme yhdessä edelleen olevan melko vähän tietoa lasten edunvalvojista ja edunvalvonnasta lastensuojelu- ja rikosprosesseissa. Haluamme jakaa itsestämme edunvalvojina avoimesti tietoa yleisesti saataville, sekä edistää omalta osaltamme asian tunnettavuutta. Pyrimme luomaan kuvaa siitä, mitä on laadukas...

Moona Kaitosen ja Katrina Ozolniecen opinnäytetyö "Intressebevakning inom barnskyddet - Ett medel för barns delaktighet (Suom. Lastensuojelun edunvalvonta - Keino lasten osallisuuteen)" on julkaistu 20.5.2022!